Ilmoitustaulu


Syksyn hakuaika on päättynyt, kiitämme kaikkia hakijoita. Käsittelemme hakemuksia parhaillaan ja tiedotamme jatkosta henkilökohtaisesti.

Asus Eee PC901:n voittaja oli Ilkka Kettunen Oulusta. Onnittelemme voittajaa lämpimästi!

Key Account Managerille

Conmio

Suomalainen mobiilisisällön ja palveluiden hallintaohjelmistoja toimittava yritys
Conmion kehittämä ohjelmisto on luotu tiivistämään medioiden ja brändien läsnäoloa kohderyhmiensä arjessa. Yhtiömme ratkaisut mahdollistavat lokalisoitujen, maailmanlaajuisten mobiilipalveluiden toteuttamisen nopeasti ja kustannustehokkaasti mistä tahansa digitaalisesta sisällöstä.

Toimitilamme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa, josta käsin palvelemme asiakkaitamme yhteistyössä partnereiden kautta globaalisti. Meitä on tällä hetkellä 10 henkilöä, joista suurin osa työskentelee osana teknistä tiimiä. Yrityksemme on kasvanut vuosittain noin 100 % vauhtia ja pyrimme edelleen kiihdyttämään sekä kotimaista että kansainvälistä kasvua.

Päätuotteemme on ManaGate®-mobiilisisällön ja palveluiden hallintaohjelmisto. Tuoteperheeseen kuuluu dynaamisen mobiilin palveluympäristön muodostama DynaGate™ sekä ReportGate™, joka huolehtii palveluihin liittyvästä liiketoimintakriittisestä raportoinnista.

ManaGate-ohjelmistomme avulla toteutettu New York Times -lehden mobiilit uutis- sekä asunto- ja kiinteistöpalvelut voittivat huhtikuussa "Internetin Oscareiksi" mainitut Webby Awards 2008 -palkinnot sekä uutispalvelujen että ilmoitusten ja asiointipalvelujen kategorioissa. Tuoteperheemme sovittaa sisällöt ja palvelut mobiiliin ekosysteemiin.

Asiakkaitamme ovat mediatalot, mobiilioperaattorit, digimediatoimistot, järjestelmäintegraattorit sekä toimitus- ja julkaisujärjestelmien tarjoajat. Ohjelmistoamme hyödyntävillä mobiilipalveluilla on satoja miljoonia käyttäjiä kuukaudessa ympäri maailmaa. Ohjelmisto toimii mm. DNA:n, Blykin, New York Timesin ja Nokian mobiilipalvelujen alustana. Tuotteet perustuvat selainkäyttöön ja teknisesti ohjelmisto on toteutettu Java-ohjelmistokielellä, ympäristön hyödyntäen avoimen lähdekoodin komponentteja.

Etsimme pian valmistuvaa tai jo valmistunutta ja mielellään kokemusta omaavaa, luontaisesti asiakasrajapinnassa toimivaa avainasiakaspäällikköä. Avainasiakaspäällikkö vastaa sekä Conmion ratkaisumyynnin että -markkinoinnin edelleen kehittämisestä sekä olemassa olevista asiakkaista että uusasiakashankinnasta. Avainasiakaspäällikkö tulee osaksi myyntitiimiämme ja kykenee toimimaan sekä itsenäisesti että yhteistyössä teknisen henkilöstön kanssa. Toivomme hakijalta kokemusta/näkemystä sekä halua oppia uutta mobiilista ekosysteemistä.

Etsimme myös osaavia henkilöitä vahvistamaan teknistä tiimiämme. Hakijoilta odotetaan itsenäistä otetta työhän, Java-kielen tuntemusta sekä yleisempien web-teknologioiden hallintaa. Tehtäviin valittavilta toivotaan sekä kokemusta että halua toimia dynaamisessa alati muuttuvassa mobiililiiketoiminnan kentässä. Tekninen kehittäjä osallistuu osana teknistä tiimiä sekä tuotekehitykseen että asiakastoimituksiin.

Tarjoamme valitsemillemme henkilölle mahdollisuuden olla kilpailukykyisin ehdoin mukana rakentamassa kansainvälistä menetystarinaa osana motivoitunutta tiimiä. Tarjoamamme paikat tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet sekä syventää että kasvattaa omaa osaamistaan kansainvälisessä mobiilissa toimintaympäristössä monipuolisten työtehtävien kautta. Yritys tarjoaa työntekijöilleen seuraavat työsuhde-edut: verkkoyhteys, puhelin, lounas, liikunta sekä työsuhdematkalippu.

CSI

Monipuoliset ratkaisut koti- ja ulkomaisille asiantuntijaorganisaatioille.
CSI Helsinki Oy kehittää, toteuttaa ja integroi kokonaisvaltaisia ratkaisuja toiminnanohjaukseen, asiakkuudenhallintaan ja saatavanhallintaan. Olemme kehittäneet toimialakohtaisia ohjelmistoratkaisuja yli 25 vuotta. Toimitilamme sijaitsevat Helsingin Sörnäisissä. Työntekijöitä yrityksessämme on tällä hetkellä 16.

Yrityksemme on noteerattu Microsoftin kumppaniohjelmassa korkeimmalle tasolle eli Microsoft® Gold Certified Partneriksi. Kumppanuus yhdistää maailman johtavat Microsoft -ohjelmistotuotteet ja -teknologiat CSI Helsingin ammattitaitoon, vuosien kokemukseen sekä asiakaslähtöiseen paikalliseen yhteistyöhön.

Tarjoamme asiantuntijayrityksille tuotteistettuja ratkaisuja toiminnanohjaukseen (ERP-järjestelmät) ja asiakkuudenhallintaan (CRM-järjestelmät). Kohdetoimialamme kotimaassa ovat alansa johtavat asiantuntija- ja konsulttiyritykset, ja ulkomailla keskitymme johtaviin asianajotoimistoihin. Asiakkaitamme ovat mm. 3C Asset Management, Victor Ek, Saranen Consulting ja Intrum Justitia.

Haemme myyntipäällikköä, crm-ohjelmistokehittäjää sekä projektipäällikköä. Meillä pääset mukaan monipuolisiin hankkeisiin, riippuen omasta kiinnostuksestasi sekä aikaisemmasta työhistoriastasi.

Esimerkkinä meille tyypillisestä Microsoft Dynamics CRM projektista on Saranen Consulting Oy:ssä tehty käyttöönottoprojekti. Projekti sisälsi perehtymistä asiakkaan liiketoiminnan tarpeisiin, järjestelmän muokkaamista vastaamaan niihin, ohjelmiston asentamiseen liittyvät työt ja lopuksi käyttäjien koulutus.

Esimerkki CSI Professionalin käyttöönotosta on Lars Krogius Oy:n käyttöönotto. Yritys on kansainvälinen ja samaa järjestelmää käytetään tällä hetkellä viidessä eri maassa. Käyttöönotto tehtiin vaiheittain niin, että ensin järjestelmä otettiin käyttöön Suomessa, jonka jälkeen se vietiin muihin maihin. Projektiin sisältyi myös integraatioita muihin järjestelmiin, kuten asiakirjahallintajärjestelmään, ja tietenkin käyttöönottoihin tyypilliset asennus ja käyttäjien koulutus.

Tarjoamme sinulle haastavan ja monipuolisen työn nuorekkaassa sekä avoimessa työilmapiirissä. Mikäli olet valmis ottamaan haasteen vastaan, liity iloiseen joukkoomme! Laadimme uudelle työntekijälle ohjatun perehdytyssuunnitelman neljän kuukauden ajalle. Koulutus- ja kehitystarpeet kartoitetaan jatkossa säännöllisesti pidettävien kehityskeskustelujen avulla.

Cubical

Räätälöityjen ohjelmistojen koko elinkaari
Cubical Solutions on monipuolisten ohjelmistoammattilaisten asiantuntijatalo. Tarjoamme asiakkaillemme räätälöityjen ohjelmistojen koko elinkaaren kattavaa palvelua 15 vuoden kokemuksella ja ammattiylpeydellä. Toimimme Suomessa, mutta asiakkaanamme on kansainvälisiä yrityksiä kuten Fujitsu Services ja Nokia Siemens Networks. Helsingin Pitäjänmäessä sijaitsevissa toimitiloissamme työskentelee tällä hetkellä 21 asiantuntijaa.

Etsimme nyt joukkoamme täydentämään joko sulautettuihin ohjelmistoihin tai Java-pohjaisiin web-palveluihin suuntautuneita ohjelmistokehittäjiä. Otamme huomioon sekä kokeneet että uransa alkuvaiheessa olevat hakijat. Sulautettujen järjestelmien ohjelmistokehittäjältä odotamme laitteistoläheisen ohjelmoinnin osaamisen lisäksi erilaisten prosessoriarkkitehtuurien ymmärtämistä, ja arvostamme kykyä analysoida myös itse laitteistoa. Java-kehittäjältä odotamme servlet-, JSP- ja JavaScript-teknologioiden osaamista, ja arvostamme erilaisten toolkitien ja frameworkien tuntemusta. Molemmissa tehtävissä arvostamme laaja-alaista osaamista tai harrastuneisuutta.

Meille uusi ja tuntematon on mahdollisuus ylittää itsensä. Haluamme pitää osaamisestamme kiinni, työskennellä uusimpien tai vielä kehitteillä olevien teknologioiden parissa, ja saavuttaa asiakkaidemme silmissä arvostetuimman asiantuntijan aseman. Työntekijöillemme tarjoamme mielenkiintoisen tekemisen lisäksi kilpailukykyiset ja henkilökohtaisiin tarpeisiin mitoitetut edut. Ja vaikka toteutamme asiakkaillemme monimutkaisia ja haastavia ohjelmistoratkaisuja, vielä tänäkin päivänä toimistollamme näkyy vanha mottomme: "solid, simple, elegant".

Futuremark

Futuremark Oy on johtava mobiiilaitteiden suorituskykyä mittaavien ohjelmistojen toimittaja
Futuremark Oy on johtava älypuhelinten ja PC-tietokoneiden suorituskyvyn mittaamiseen liittyvien tuotteiden ja palveluiden toimittaja. Yrityksemme on maailmanlaajuisesti tunnettu mittausohjelmistoista, joita ovat mm. 3DMark, PCMark ja SPMark. Tarjoamme myös räätälöityjä mittauspalveluita yli 25 miljoonan benchmark -tuloksen ja yli 3 miljoonan käyttäjän tietokantaansa liittyen.

Olemme espoolainen vuonna 1997 perustettu kannattava ja nopeasti kasvava teknologiayhtiö jonka päätoimialana on reaaliaikaiseen 3D-grafiikkaan, suorituskyvyn mittaukseen sekä pelaamiseen liittyvien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen PC- ja mobiililaitteille sekä sulautettuihin ympäristöihin. Vuonna 2006 meidät palkittiin neljännellä sijalla Deloitte:n Suomen nopeimmin kasvavien yritysten Technology Fast 50/500 - listalla. Myös arvostettu Red Herring palkitisi Futuremarkin Euroopan sadan lupaavimman teknologiayhtiön "Red Herring 100 Europe" - listallaan.

Pääkonttorimme ja tuotekehityksemme sijaitsevat Espoossa. Myynti ja markkinointi on keskitetty Kaliforniassa sijaitsevaan tytäryritykseen (lisätietoja www.futuremark.com). Työllistämme yli 60 eri alojen asiantuntijaa ohjelmoijista, matemaatikoista ja fyysikoista muusikoihin ja graafikoihin. Ainutlaatuisella tavalla tieteen ja taiteen rajoja rikkovien tuotteidemme suosio sekä korkea laatu ovat meille suuria ylpeyden aiheita.

Tuoteportfoliomme sisältää tuotteet kuten 3DMarkMobile, VGMark ja SPMark uusimpien älypuhelinten ja kannettavien medialaitteiden käytettävyyden ja suorituskyvyn testaamiseen. Lisensoimme myös grafiikkamoottorian kehittyneiden käyttöliittymien totettamiseen niin mobiili kuin automotive markkinoilla.

Tuotteemme teknologia ja osaaminen kiteytyy entistä enemmän suosiota saavuttaviin avoimiin c-pohjaisiin grafiikkarajapintoihin kuten OpenGL (ES), OpenVG ja muuten Khronsos rajapinnat (www.khronos.org) Mobile and Embedded -yksikkömme toiminnan laajentuessa 3D-käyttöliittymiin sekä automotive-sovelluksiin.

Asiakkaittamme ovat globaalit ja johtavat yritykset teknolgian saralla kuten AMD, ARM, Audi, Broadcom, Dell, Electronic Arts, Freescale, Hitachi, Intel, Marvell, Microsoft, Nokia, nVIDIA, Renesas, Samsung, Seagate, Sony, Symbian ja Texas Instruments.

Etsimme tiimiimme erittäin kyvykästä grafiikkaohjelmoijaa sekä testaajaa. Henkilöt osallistuvat erilaisten mobiililaitteiden sekä sulautettujen järjestelmien 3D-grafiikkaan liittyvien ohjelmistoprojektien suunnitteluun ja toteutukseen kehitysryhmämme jäsenenä. He tuovat osaamisensa ennenkaikkea 3D-grafiikkatyökalujen ja -moottorin toteutukseen ja testaukseen. Sekä omat tuotteemme että asiakkaillemme toteutettavat projektit tarvitsevat monenlaista osaamista, joten pääset itse vaikuttamaan työtehtäviisi kykyjesi mukaan.

Tärkein projektejamme yhdistävä tekijä on korkea tekninen laatu, joten jatkuva uuden oppiminen ja tiedon jakaminen muille on tärkeä osa työtäsi. Luova ja poikkitieteellinen tiimimme antaa sinulle mahdollisuuden oppia jatkuvasti uutta myös oman erikoisalasi ulkopuolelta.

Etsimme myös Euroopan asiakkuuksista vastaavaa myyntipäällikköä (Key Account Manager). Henkilö tulee vastaamaan ja kehittämään Futuremark Mobile and Embedded- yksikön myyntiä valitussa asiakassegmentissä Euroopan alueella. Hän vastaa mm. asiakkuuksista kuten Nokia, ARM, Broadcom ja Symbian. Minimissään 2 vuoden myyntikokemus, tekninen tausta mobiilimarkkinasta, ja into tehdä markkinointiin liittyviä asioita ovat suureksi eduksi tässä tehtävässä. Tehtävä vaatii myös matkustamista ja henkilökohtaista asiakkuuksien hoitoa Euroopan alueella. Näin ollen myös hyvä englanninkielen taito on välttämättömyys.

Innofactor

Vaativat internetpohjaiset ohjelmistoratkaisut
Innofactorin liikeideana on toteuttaa yritysten ja yhteisöjen toimintaa tukevia vaativia Internet-pohjaisia ohjelmistoratkaisuja, jotka voivat tukea niin organisaation sisäistä kuin ulkoista toimintaa. Tavoitteena on olla Suomen halutuin neuvonantaja liittyen sähköisten palvelujen toteuttamiseen.

Päätoimipisteemme sijaitsee Espoon Keilaniemessä sekä sivutoimipisteet Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Brysselissä ja Lontoossa. Yrityksessämme työskentelee 60 työntekijää, joista 40 Espoon pääkonttorissa, 12 Kuopiossa ja loput muissa toimipisteissä.

Innofactor on voimakkaasti kasvava ja erittäin kannattava yritys. Liikevaihtomme kasvu on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut keskimäärin yli 50% ja selkeästi voitollista, liikevoitto esimerkiksi vuonna 2007 oli yli 15% liikevaihdosta. Innofactorilla on Suomen Asiakastieto Oy:n korkein mahdollinen luottoluokitus AAA, joka kuvaa yrityksen korkeaa vakavaraisuutta.

Olemme Microsoftin Gold Certified Partner peräti viidellä osaamisalueella, mikä on erittäin harvinaista ja tekee yrityksestämme yhden Microsoftin luottotoimittajista Suomessa. Lisäksi olemme muun muassa Oraclen partneri.

Tuotteemme ja palvelumme jakaantuvat seuraavasti:
1) Ohjelmistotuotteet esimerkiksi oma WWW-julkaisun ja toiminnanohjauksen tuote INNOFACTOR® Prime™, toimialakohtaiset erikoisratkaisut sekä Microsoft Office SharePoint Server,
2) Ohjelmistoprojektit,
3) Koulutus- ja tukipalvelut,
4) Käyttöpalvelut, ja
5) Asiantuntija- ja konsultointipalvelut.

Asiakaskuntamme jakaantuu seuraavasti:
1) Yritykset,
2) Kunnat, kaupungit ja kuntayhtymät,
3) Seurakunnat ja seurakuntayhtymät,
4) Järjestöt, ja
5) Valtionhallinto, jossa erityisryhmänä päästökauppa-asiakkaat Euroopassa. Kaikissa asiakasryhmissä asiakkainamme on Suomen ja Euroopan johtavia toimijoita.

Innofactorin ratkaisut perustuvat pääosin Microsoftin teknologioihin ja tuotteisiin, joskin esimerkiksi liityntöjä tehdään paljon myös muihin ympäristöihin. Ratkaisut rakennetaan joko suoraan C#-ohjelmointikielellä .NET-ympäristön ja Microsoft SQL Serverin päälle tai hyödynnetään Microsoftin valmisohjelmistoja, esimerkiksi Microsoft Office SharePoint Server ja Communications Server.

Etsimme 0-4 vuotta sitten valmistuneita henkilöitä


  • ohjelmistokehittäjiksi
  • Web Designereiksi
  • myynti- ja projektipäälliköiksi (toimivat samalla Key Account Managereina)

Kaikissa työtehtävissä menestymisen kannalta on tärkeää riittävä osaaminen selainpohjaisista järjestelmistä, tinkimätön halu toimia asiakkaidemme hyväksi ja kasvaa selainpohjaisten järjestelmien huippuammattilaiseksi. Nykyinen osaaminen voi olla hankittu opiskelun, työelämän tai vaikkapa harrastuskokemusten kautta.

Ohjelmistokehittäjän ja Web Designerin kohdalla korostuvat osaaminen oliopohjaisista ohjelmointikielistä, esimerkiksi C# tai Java, relaatiotietokannoista ja XML-kuvauskielestä, JavaScript-ohjelmointikielestä, XHTML:stä, CSS:stä, sekä arkkitehtuurien kuvaamisesta.

Myynti- ja projektipäällikölle on taas tärkeää myynnin ja projektihallinnan osaaminen, halu varmistaa myytävien ratkaisujen loppuun saattaminen ja pitkäaikainen asiakastyytyväisyys, sekä sujuva ja luonteva kommunikointi asiakkaiden kanssa ainakin suomeksi ja englanniksi -- mielellään myös ruotsiksi.

Kaikkia työntekijöitämme yhdistää halu toimia arvojemme mukaisesti: olla vastuullinen, sitoutunut, kommunikoiva ja läsnä oleva.

Työntekijöitä haetaan ensisijaisesti uuteen Espoon Keilaniemessä sijaitsevaan merelliseen viihtyisään pääkonttoriimme, jossa henkilö pääsee työskentelemään nuorekkaassa ja innostavassa ilmapiirissä. Työntekijöillämme on käytössään aina uusimman teknologian mukaiset laitteet ja ohjelmistot. Olemme kehittäneet omaa toimintaamme usean vuoden ajan ja noudatamme kaikessa toiminnassamme kokemuksemme mukaisesti hiomaamme INNOFACTOR® ISO 9004™ laatujärjestelmää, jota jatkuvasti kehitetään vastaamaan uusiin haasteisiin, esimerkiksi yhteistyössä Teknillisen korkeakoulun ja Tekesin kanssa.

Innofactor edustaa Suomessa johtavaa Microsoft-teknologioiden osaamista. Viimeistään meidän kanssamme valittava työntekijä pääsee todella haastamaan itsensä, koska asiakkaamme, toimituksemme ja tulevat työtoverit edustavat ehdotonta alansa huippua. Innofactorissa valittava henkilö pääse takuulla kehittymään todelliseksi ICT-alan ammattilaiseksi. Tarjoamme työntekijöillemme urapolun, jonka kautta on mahdollisuus kehittyä kansainväliseksi selainkäyttöisten, Microsoft-teknologiaan pohjautuvien ohjelmistojen ammattilaisiksi.

Henkilöstö on Innofactorin tärkein voimavara, jonka osaamiseen halutaan erityisesti panostaa. Osaamisen hallinta aloitetaan työntekijän perusteellisella perehdyttämisellä ja sitä jatketaan jatkuvilla kehityskeskusteluilla sekä määrätietoisella koulutuksella. Hyvä esimerkkinä henkilöstömme jatkuvasta kouluttamisesta on se, että käytännössä jokaisella teknisellä työntekijällämme on Microsoft-sertifikaatti.

Tarjoamme työntekijöille palkan lisäksi kattavat henkilöstöedut, esimerkiksi matkapuhelin- ja liikuntaedun. Työntekijät saavat käyttöönsä tarpeen mukaan kannettavan tietokoneen ja etätyöliittymän. Jokainen työntekijämme nauttii vuosittaisesta tulospalkkiosta ja on oikeutettu osallistumaan optio-ohjelmaamme. Lisäksi Innofactorissa toimii FunClub, joka järjestää henkilöstölle monimuotoista toimintaa.

Noudatamme Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusta.

Ubisecure

Advanced authentication, access control and identity management solutions for Internet, Intranet and Extranet services
Ubisecure Solutions Oy on johtava tietoturvakumppani käyttäjätunnistamisessa, pääsyvalvonnassa, käyttöoikeuksien hallintaratkaisuissa ja identiteettihallinnassa. Tuotteitamme ovat Ubilogin SSO ratkaisut käyttäjätunnistamiseen, pääsyvalvontaan, käyttöoikeuksien hallintaan, kertakirjautumiseen (Single Sign-On) sekä federointiin Internet-, intranet-, extranet-palveluihin ja Web Services sovelluksiin; sekä Ubilogin eIDM ratkaisut identitettihallintaan extranet-palveluihin.

Toimitilamme sijaitsevat Espoon Otaniemessä, Innopoli 2:ssa. Espoon toimipisteessämme työskentelee tällä hetkellä 10 henkilöä. Taloudellinen tilanteemme on hyvä ja kasvumme 2007 oli 37%. Kuluvan vuoden kasvutavoite tullaan saavuttamaan tai ylittämään.

Ubilogin SSO 5.0 tuotteemme läpäisi menestyksekkäästi ainoana eurooppalaisena Liberty Alliance organisoimat SAML 2.0 yhteensopivuus testit. Olemme myös Microsoftin Certified Partner, sekä Oraclen PartnerNetwork kumppani. Ubisecure, Ubilogin, Ubilogin SSO, Ubilogin eIDM, Ubipass, Ubikey ja Ubisignature ovat Ubisecure Solutions Oy:n tavaramerkkejä.

Asiakkaamme ovat järjestelmäintegraattoreita, ratkaisutoimittajia, OEM-toimittajia ja loppukäyttäjäorganisaatioita, jotka hyödyntävät ohjelmistotuotteitamme palveluissaan, tuotteissaan ja ratkaisuissaan Suomessa, Ruotsissa ja lähialueilla. Päämarkkina-alueemme on Pohjoismaissa ja Baltiassa. Lisäksi yrityksellämme on joitakin asiakkuuksia Keski-Euroopassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja USA:ssa. Yhtiöllä on toimipisteet Suomessa ja Ruotsissa.

Pääasiallisesti käytämme Microsoft .NET Framework ja Java/J2EE teknologioita, Bea WebLogic- ja Apache Tomcat-sovelluspalvelimia, ja Microsoft ADAM ja OpenLDAP hakemistoja, sekä SAML 2.0- ja WS-*-standardeja. Etsimme asiakas- ja kumppanitukihenkilöä / Järjestelmä arkkitehtiä (Customer and Partner support / Solution Architect), jolla kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta (esim. myynnintukihenkilönä, projektipäällikkönä tai projektihenkilönä) sekä teknologia osaamista. Lisäksi odotamme, että henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot.

  • Etsimme Asiakas- ja kumppanitukihenkilöä / Järjestelmäarkkitehtiä (Customer and Partner support / System Architect), jolla kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta (esim. myynnintukihenkilönä, projektipäällikkönä tai projektihenkilönä) sekä teknologiaosaamista. Lisäksi odotamme, että henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot. Henkilö tulee toimimaan osana tuotekehitys- ja myyntitiimiämme.
  • Etsimme Ohjelmistoarkkitehtiä / Ohjelmistokehittäjää (Software Architect, Software Developer), jolla on ammattimainen ote ohjelmistokehitykseen, halu oppia ja kehittää uusia asioita, halu kehittyä sekä teknologia osaamista. Henkilö tulee toimimaan osana tuotekehitys- ja myyntitiimiämme.

Tarjoamme haastavia työtehtäviä, innostuneen ilmapiirin, loistavat työkaverit sekä joustavan työympäristön. Annamme osaavan tuen, asianmukaisen menetelmät sekä työvälineet. Järjestämme henkilökohtaisen perehdytyksen tehtävään, asiakkaisiimme, kumppaneihimme, tuotteisiimme ja menetelmiimme. Lisäksi organisaatiossamme on hyvin paljon osaamista ja kokemusta, josta rekrytoitava henkilö pääsee osaksi päivittäisen työskentelyn kautta.

Tarjoamme kattavat edut terveydenhuollossa, liikuntaetuisuuksissa sekä erilaisten yhteisten tapahtumien muodossa. Työaikajärjestelyissä olemme olleet varsin joustavia, ottaen huomioon henkilöiden eri elämäntilanteen ja asuinpaikan.

Medicel

Innovatiivisuus ja osaaminen asiakasuskollisuusratkaisuiden takana
VBS Net tarjoaa räätälöityjä web-pohjaisia asiakasuskollisuusratkaisuja keskittyen asiakkaan palveluun, kanta-asiakasohjelmiin, asiakasmarkkinointiin ja korttijärjestelmiin. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kruunuhaassa upeassa jugent-talossa. Meitä on tällä hetkellä 7, joista 2 työskentelee kotoa etätyönä. Toinen Seinäjoelta, toinen Wienistä Itävallasta.

Taloutemme on erinomaisessa kunnossa ja kuulummekin Suomen Vahvimpiin yrityksiin (Asiakastieto). Kasvoimme viime vuonna n. 60 prosenttia ja aiomme pysyä samalla polulla myös tulevaisuudessa. Olemme myös Microsoft Certified Partner.

Pääpalvelumme on asiakaskohtainen ohjelmistokehitys, eli konsulttiemme asiakkaan kanssa konseptoiman asiakasuskollisuusratkaisun toteutus. Olemme tuotteistamassa tyypillisiä ratkaisun elementtejä SaaS-tuotteiksi. Pääosa liikevaihdostamme tulee edelleen muutamalta edelläkävijäasiakkaaltamme (Diners Club, Eurocard, SEB...), mutta olemme kovaa vauhtia tuotteistamassa ratkaisujamme b2c ja isojen asiakasmassojen b2b-markkinoilla toimiville yrityksille.

Pääasialliset teknologiamme ovat C#, ASP.Net, SQL Server 2005/2008 sekä luonnollisesti uusimmat web-teknologiat kuten AJAX. Rakennamme tiimiämme kuin jalkapallojoukkuetta. Olemme rakentaneet konseptimme kokeneilla kavereilla, mutta tähän kasvun vaiheeseen haemme nälkäisiä nuoria* kehityskelpoisia pelaajia.

*tai henkisesti nuoria

Etsimme toimitusjohtajan aisapareiksi myyntiin ja konsultointiin myyjää SaaS- ja konsultointituotteiden myyntiin ja kaupallistamiseen sekä konsulttia kehittämään asiakkaidemme liiketoimintaa sähköisillä ratkaisuilla. Työskentelette ylimmän kaupallisen johdon kanssa, mutta toivomme, että olet ajan tasalla webin mahdollisuuksista.

Etsimme järjestelmävastaavaa vastaamaan pohjoismaiselle maksukorttiyhtiölle toimittamiemme järjestelmien ylläpidosta ja operoinnista. Yhteyshenkilösi pohjoismaissa arvostaisivat ruotsinkielen osaamista, mutta tyytyvät kyllä englantiinkin.

Etsimme dataa rakastavaa tietokantakehittäjää SQL Server 2005/2008 teknologioihin osaksi kehittäjätiimiämme ja autat kehittäjiemme vaativammissa tietokantahommissa.

Etsimme arkkitehtia, joka on kiinnostunut erityisesti web-sovelluksista sekä projektityöhön että tuotekehitykseen.

Etsimme ASP.Net kehittäjää sekä Web Developeria.

Edelläkuvatut positiot räätälöidään sinulle. Voit olla jo valmis huippuammattilainen tai vasta matkan alussa sillä tulet osaksi osaavaa tiimiä. Pelipaikkasi räätälöidään sinulle.

Kaupalliset pelipaikat: Valittavat henkilöt muodostavat toimitusjohtajan kanssa kaupallisen tiimin, joka vastaa myynnistä, konsultoinnista ja tuotekehityksen kaupallisesta puolesta.

Tekniset pelipaikat: Valittavat henkilöt tulevat osaksi asiakas- ja tuotekehitysprojekteista sekä ylläpidosta vastaavaan kehitystiimiin.

Käytämme ketteriä menetelmiä, jopa konsultoinnissa. Mottomme on: "yhdessä ylitämme itsemme". Se tarkoittaa, että yhteistyöllä pystymme rakentamaan vaativampia ratkaisuja kuin mihin tiimin jäsenten osaaminen riittää.

Vaativat asiakkaat ja hienostuneet ratkaisut, yhdessä uusimpiin Web- ja Microsoft-teknologioihin perustuvan vakioidun kehitysalustan, ketterän työskentelymallin ja tiimin tuen tarkoittavat että osaamisesi kehittyy erittäin nopeasti ja monipuolisesti.

"8 tuntia riittää", eli harrastamme ja elämme täysillä myös työn ulkopuolella.

Kaupallisen ja teknisen osaamisen ainutlaatuinen yhdistelmä tarkoittaa, että saamme aikaiseksi asiakkaillemme fantastisia tuloksia. Vuosikymmeniä huipulla pysyneet yritykset ovat kasvattaneet osaajansa itse. Näin myös me toimimme.

Uskomme oppimiseen tekemällä, joten suunnittelemme projektimme tietoisesti aina hieman yli osaamisemme ja yhdessä selvitämme haasteen. Annamme ja otamme vastuuta. Olemme auttamassa ja tukemassa. Seuraamme oppimista viikoittain.

Epäonnistuminen on sallittua, yrittämättä jättäminen ei. Kuukausittainen työaika sovittavissa joustavasti, etätyö mahdollinen.