
Toimitamme asiakkaillemme vaativia verkkopalveluita.
Brain Alliance Solutions on Suomen johtavia avoimen lähdekoodin verkkopalveluiden toimittajia. Toimitilamme sijaitsee Helsingissä Arabiassa ja asiakkaamme sijaitseva pääkaupunkiseudulla. Toimistollamme työskentelee noin kymmenen henkilöä ja loput noin 20 asiakkaiden tiloissa.
Liikevoittotavoitteemme on 10% ja vuonna 2008 tavoittelemme 1,4 miljoonan euron liikevaihtoa. Olemme kasvaneet kovaa vauhtia viimeiset vuodet (liikevaihto vuonna 2007: 600 000 euroa, 2006: 187 000 euroa). Aiemmat tilikaudet ovat olleet voitollisia.
Olemme Suomen ainoa Zend:n jälleenmyynti- ja koulutuskumppani. Palveluksessamme on eniten PHP-sertifioituja ohjelmistokehittäjiä Suomessa. Tuotamme asiakaskohtaisia verkkopalveluita kokonaistoimituksina sekä tarjoamme omaa osaamistamme asiakkaiden käyttöön alihankintana. Asiakkainamme on yli 45 yritystä- ja julkishallinnon organisaatiota. Osa niistä on omien alojensa johtavia toimijoita sekä pioneereja.
Käytämme pääasiassa PHP:ta ja tietokantoina on MySQL tai PostgreSQL. Palvelinympäristönämme on Linux ja käyttöliittymissä hyödynnämme Ajax-pohjaisia ratkaisuja.
Etsimme projektipäällikköä, sekä PHP ohjelmistosuunnittelijaa sekä varatoimitusjohtajaa. Projektipäällikkö vastaa järjestelmätoimituksista asiakkaillemme. PHP-ohjelmistosuunnittelija vastaa haastavien verkkopalveluiden suunnittelusta ja kehittämisestä. Varatoimitusjohtaja taas tulee vastaamaan yrityksen hallinnollisista tehtävistä.
Brain Alliance on PHP-sovelluskehityksen asiantuntija - meillä voit kehittyä verkkopalveluiden toteutuksen huippuosaajaksi muiden huippuosaajien seurassa vaativien asiakasprojektien parissa. Me uskomme jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja siten tarjoamme mahdollisuuden ulkoisiin koulutuksiin ja sertifikaattien suorittamiseen (esim. PHP-sertifiointi, Certified ScrumMaster). Työaika yrityksessämme on joustava.
Monipuoliset ratkaisut koti- ja ulkomaisille asiantuntijaorganisaatioille.
CSI Helsinki Oy
kehittää, toteuttaa ja integroi kokonaisvaltaisia ratkaisuja toiminnanohjaukseen, asiakkuudenhallintaan ja saatavanhallintaan. Olemme kehittäneet toimialakohtaisia ohjelmistoratkaisuja yli 25 vuotta. Toimitilamme sijaitsevat Helsingin Sörnäisissä. Työntekijöitä yrityksessämme on tällä hetkellä 16.
Yrityksemme on noteerattu Microsoftin kumppaniohjelmassa korkeimmalle tasolle eli Microsoft® Gold Certified Partneriksi. Kumppanuus yhdistää maailman johtavat Microsoft -ohjelmistotuotteet ja -teknologiat CSI Helsingin ammattitaitoon, vuosien kokemukseen sekä asiakaslähtöiseen paikalliseen yhteistyöhön.
Tarjoamme asiantuntijayrityksille tuotteistettuja ratkaisuja toiminnanohjaukseen (ERP-järjestelmät) ja asiakkuudenhallintaan (CRM-järjestelmät). Kohdetoimialamme kotimaassa ovat alansa johtavat asiantuntija- ja konsulttiyritykset, ja ulkomailla keskitymme johtaviin asianajotoimistoihin. Asiakkaitamme ovat mm. 3C Asset Management, Victor Ek, Saranen Consulting ja Intrum Justitia.
Haemme myyntipäällikköä, crm-ohjelmistokehittäjää sekä projektipäällikköä. Meillä pääset mukaan monipuolisiin hankkeisiin, riippuen omasta kiinnostuksestasi sekä aikaisemmasta työhistoriastasi.
Esimerkkinä meille tyypillisestä Microsoft Dynamics CRM projektista on Saranen Consulting Oy:ssä tehty käyttöönottoprojekti. Projekti sisälsi perehtymistä asiakkaan liiketoiminnan tarpeisiin, järjestelmän muokkaamista vastaamaan niihin, ohjelmiston asentamiseen liittyvät työt ja lopuksi käyttäjien koulutus.
Esimerkki CSI Professionalin käyttöönotosta on Lars Krogius Oy:n käyttöönotto. Yritys on kansainvälinen ja samaa järjestelmää käytetään tällä hetkellä viidessä eri maassa. Käyttöönotto tehtiin vaiheittain niin, että ensin järjestelmä otettiin käyttöön Suomessa, jonka jälkeen se vietiin muihin maihin. Projektiin sisältyi myös integraatioita muihin järjestelmiin, kuten asiakirjahallintajärjestelmään, ja tietenkin käyttöönottoihin tyypilliset asennus ja käyttäjien koulutus.
Tarjoamme sinulle haastavan ja monipuolisen työn nuorekkaassa sekä avoimessa työilmapiirissä. Mikäli olet valmis ottamaan haasteen vastaan, liity iloiseen joukkoomme! Laadimme uudelle työntekijälle ohjatun perehdytyssuunnitelman neljän kuukauden ajalle. Koulutus- ja kehitystarpeet kartoitetaan jatkossa säännöllisesti pidettävien kehityskeskustelujen avulla.
Olemme johtava ja nopeasti kasvava rikkaita internet- ja mobiilisovelluksia kehittävä softatalo Suomessa.
Futuricen viihtyisä toimisto sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa meren rannalla hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meitä futulaisia on tällä hetkellä 60 ja me toteutamme suurimman osan asiakasprojekteistamme Lauttasaaren toimistossamme.
Yrityksemme kasvu on ollut poikkeuksellisen nopeaa: 50-100% vuodessa jo vuodesta 2003 lähtien. Samalla tulos on ollut positiivinen ja taloudellinen tilanteemme onkin erinomainen. Futurice on jo kolmena perättäisenä vuonna sijoittunut Deloitten Technology Fast 50/500 -kasvuyrityskilpailun kärkijoukkoon. Keväällä 2008 meidät hyväksyttiin Euroopassa ensimmäisten joukossa Applen iPhone Developer Programiin. Lisäksi olemme Forum Nokia Pro Partner ja Certified Microsoft Partner sekä mukana Symbian Partner Networkissa.
Me suunnittelemme ja kehitämme kuluttajille suunnattuja rikkaita internet- ja mobiilisovelluksia. Asiakkaitamme ovat johtavat kansainväliset media- ja Internet-yritykset, laitevalmistajat sekä innovatiiviset start-upit. Me käytämme monipuolisesti uusimpia web- ja mobiilikehitysteknologioita: Java EE, RoR, Python, .NET, Ajax, Flex, Silverlight, Symbian/S60, Windows Mobile, Java ME, Linux ja iPhone. Hyvin usein rakennamme ratkaisut avoimeen lähdekoodiin tukeutuen.
Etsimme henkilöitä, jotka haluavat olla mukana luomassa maailmanluokan verkkosovelluksia. Ikävuosia olennaisempaa on intohimo softakehitykseen. Avoimia tehtäviämme:
- Mobiiliohjelmistokehittäjiä (C++/Symbian, Java ME, iPhone)
- Web-sovelluskehittäjiä (Java, RoR, Python, Flash)
- Web-designereita
- Koodaavia arkkitehteja
- Teknisiä projektipäälliköitä
- Testaajia
- Koodaavia sysadmineja
Valitut hankilöt tulevat työskentelemään 10-15 henkilön asiantuntijatiimeissä Lauttasaaren toimistossamme.
Projektit toteutetaan pienissä, 3-7 hengen, monitaitoisissa projektitiimeissä ketterillä ohjelmistokehitysmenetelmillä. Dynaamisessa kasvuyrityksessämme saat monipuolisia ja haastavia työtehtäviä mielenkiintoisissa projekteissa, asiantuntevien kollegojen tuen, erinomaiset kehittymismahdollisuudet sekä mahdollisuuden työskennellä alan uusimpien teknologioiden ja ratkaisujen parissa.
Työssäsi pääset itse vaikuttamaan, mitä teknologioita ja menetelmiä projekteissa käytetään. Tarjoamme sinulle lisäksi kilpailukykyisen palkan, kattavasti etuja ja palveluita työssä viihtymiseen, työn ja opiskelu-/perhe-elämän yhteensovittamiseen sekä vapaa-ajan aktiviteetteihin.
Tarjoamme työntekijöillemme kattavan perehdytyspaketin, alati laajenevan kirjastopalvelumme sekä sisäisiä koulutustilaisuuksia. Koulutus- ja keskustelutilaisuuksissa huippulahjakkaat asiantuntijamme syventävät tietämystäsi omista erikoisalueistaan. Jokaiselle työntekijällemme tehdään myös henkilökohtainen urasuunnitelma, mitä seurataan puolivuosittain.
Sinulla on myös mahdollisuus kehittyä jatkuvasti työskennellessäsi mielenkiintoisissa projekteissa alan uusimpien teknologioiden ja ratkaisujen parissa. Yrityskulttuurimme tukee vahvasti työntekijöidemme päivittäistä osaamisen kehittymistä! Kattava terveydenhuolto, puhelinetu, monipuoliset liikuntaedut ovat työsuhde-etujamme ja lisäksi meillä on liukuva työaika sekä erinomaiset mahdollisuudet työ- ja vapaa-ajan yhdistämiseen.
Vaativat internetpohjaiset ohjelmistoratkaisut
Innofactorin liikeideana on toteuttaa yritysten ja yhteisöjen toimintaa tukevia vaativia Internet-pohjaisia ohjelmistoratkaisuja, jotka voivat tukea niin organisaation sisäistä kuin ulkoista toimintaa. Tavoitteena on olla Suomen halutuin neuvonantaja liittyen sähköisten palvelujen toteuttamiseen.
Päätoimipisteemme sijaitsee Espoon Keilaniemessä sekä sivutoimipisteet Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Brysselissä ja Lontoossa. Yrityksessämme työskentelee 60 työntekijää, joista 40 Espoon pääkonttorissa, 12 Kuopiossa ja loput muissa toimipisteissä.
Innofactor on voimakkaasti kasvava ja erittäin kannattava yritys. Liikevaihtomme kasvu on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut keskimäärin yli 50% ja selkeästi voitollista, liikevoitto esimerkiksi vuonna 2007 oli yli 15% liikevaihdosta. Innofactorilla on Suomen Asiakastieto Oy:n korkein mahdollinen luottoluokitus AAA, joka kuvaa yrityksen korkeaa vakavaraisuutta.
Olemme Microsoftin Gold Certified Partner peräti viidellä osaamisalueella, mikä on erittäin harvinaista ja tekee yrityksestämme yhden Microsoftin luottotoimittajista Suomessa. Lisäksi olemme muun muassa Oraclen partneri.
Tuotteemme ja palvelumme jakaantuvat seuraavasti:
1) Ohjelmistotuotteet
esimerkiksi oma WWW-julkaisun ja toiminnanohjauksen tuote INNOFACTOR® Prime™, toimialakohtaiset erikoisratkaisut sekä Microsoft Office SharePoint Server,
2) Ohjelmistoprojektit,
3) Koulutus- ja tukipalvelut,
4) Käyttöpalvelut, ja
5) Asiantuntija- ja konsultointipalvelut.
Asiakaskuntamme jakaantuu seuraavasti:
1) Yritykset,
2) Kunnat, kaupungit ja kuntayhtymät,
3) Seurakunnat ja seurakuntayhtymät,
4) Järjestöt, ja
5) Valtionhallinto, jossa erityisryhmänä päästökauppa-asiakkaat Euroopassa. Kaikissa asiakasryhmissä asiakkainamme on Suomen ja Euroopan johtavia toimijoita.
Innofactorin ratkaisut perustuvat pääosin Microsoftin teknologioihin ja tuotteisiin, joskin esimerkiksi liityntöjä tehdään paljon myös muihin ympäristöihin. Ratkaisut rakennetaan joko suoraan C#-ohjelmointikielellä .NET-ympäristön ja Microsoft SQL Serverin päälle tai hyödynnetään Microsoftin valmisohjelmistoja, esimerkiksi Microsoft Office SharePoint Server ja Communications Server.
Etsimme 0-4 vuotta sitten valmistuneita henkilöitä
- ohjelmistokehittäjiksi
- Web Designereiksi
- myynti- ja projektipäälliköiksi (toimivat samalla Key Account Managereina)
Kaikissa työtehtävissä menestymisen kannalta on tärkeää riittävä osaaminen selainpohjaisista järjestelmistä, tinkimätön halu toimia asiakkaidemme hyväksi ja kasvaa selainpohjaisten järjestelmien huippuammattilaiseksi. Nykyinen osaaminen voi olla hankittu opiskelun, työelämän tai vaikkapa harrastuskokemusten kautta.
Ohjelmistokehittäjän ja Web Designerin kohdalla korostuvat osaaminen oliopohjaisista ohjelmointikielistä, esimerkiksi C# tai Java, relaatiotietokannoista ja XML-kuvauskielestä, JavaScript-ohjelmointikielestä, XHTML:stä, CSS:stä, sekä arkkitehtuurien kuvaamisesta.
Myynti- ja projektipäällikölle on taas tärkeää myynnin ja projektihallinnan osaaminen, halu varmistaa myytävien ratkaisujen loppuun saattaminen ja pitkäaikainen asiakastyytyväisyys, sekä sujuva ja luonteva kommunikointi asiakkaiden kanssa ainakin suomeksi ja englanniksi -- mielellään myös ruotsiksi.
Kaikkia työntekijöitämme yhdistää halu toimia arvojemme mukaisesti: olla vastuullinen, sitoutunut, kommunikoiva ja läsnä oleva.
Työntekijöitä haetaan ensisijaisesti uuteen Espoon Keilaniemessä sijaitsevaan merelliseen viihtyisään pääkonttoriimme, jossa henkilö pääsee työskentelemään nuorekkaassa ja innostavassa ilmapiirissä. Työntekijöillämme on käytössään aina uusimman teknologian mukaiset laitteet ja ohjelmistot. Olemme kehittäneet omaa toimintaamme usean vuoden ajan ja noudatamme kaikessa toiminnassamme kokemuksemme mukaisesti hiomaamme INNOFACTOR® ISO 9004™ laatujärjestelmää, jota jatkuvasti kehitetään vastaamaan uusiin haasteisiin, esimerkiksi yhteistyössä Teknillisen korkeakoulun ja Tekesin kanssa.
Innofactor edustaa Suomessa johtavaa Microsoft-teknologioiden osaamista. Viimeistään meidän kanssamme valittava työntekijä pääsee todella haastamaan itsensä, koska asiakkaamme, toimituksemme ja tulevat työtoverit edustavat ehdotonta alansa huippua. Innofactorissa valittava henkilö pääse takuulla kehittymään todelliseksi ICT-alan ammattilaiseksi. Tarjoamme työntekijöillemme urapolun, jonka kautta on mahdollisuus kehittyä kansainväliseksi selainkäyttöisten, Microsoft-teknologiaan pohjautuvien ohjelmistojen ammattilaisiksi.
Henkilöstö on Innofactorin tärkein voimavara, jonka osaamiseen halutaan erityisesti panostaa. Osaamisen hallinta aloitetaan työntekijän perusteellisella perehdyttämisellä ja sitä jatketaan jatkuvilla kehityskeskusteluilla sekä määrätietoisella koulutuksella. Hyvä esimerkkinä henkilöstömme jatkuvasta kouluttamisesta on se, että käytännössä jokaisella teknisellä työntekijällämme on Microsoft-sertifikaatti.
Tarjoamme työntekijöille palkan lisäksi kattavat henkilöstöedut, esimerkiksi matkapuhelin- ja liikuntaedun. Työntekijät saavat käyttöönsä tarpeen mukaan kannettavan tietokoneen ja etätyöliittymän. Jokainen työntekijämme nauttii vuosittaisesta tulospalkkiosta ja on oikeutettu osallistumaan optio-ohjelmaamme. Lisäksi Innofactorissa toimii FunClub, joka järjestää henkilöstölle monimuotoista toimintaa.
Noudatamme Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusta.
Eurooppalaisen energia-IT:n suunnannäyttäjä
Process Vision on energia-alan johtava tietojärjestelmätoimittaja Skandinaviassa ja Pohjois-Euroopassa. Toimitamme asiakkaillemme vaativia energiatietojärjestelmiä mukaan lukien valtakunnantason taseselvitysjärjestelmät ja energiapörssit.
Toimitilamme Suomessa sijaitsevat Lauttasaaressa Helsingissä ja Jyväskylässä. Lisäksi meillä on konttorit Uppsalassa Ruotsissa sekä Bossumissa Hollannissa. Suurin osa eli noin 100 henkilöä on pääkonttorilla Lauttasaaressa. Jyväskylän tuotekehitysyksikössä on 9 henkilöä. Ruotsissa ja Hollannissa meillä töissä yhteensä 4 henkilöä.
Process Vision on ollut vakavarainen ja kannattava yritys koko 15-vuotisen toimintansa aikana. Olemme jatkuvasti lisänneet liikevaihtoa keskimääräisen vuosikasvun ollessa yli 20 % viimeisen 3 vuoden aikana. Olemme Microsoftin Gold Partner sekä Oracle Partner. GENERIS-tuotteellemme on myönnetty EDNA-laatusertifikaatti.
Päätuotteemme on GENERIS -ohjelmistoperhe, joka vastaa kaikkiin energiatiedon hallintatarpeisiin, sekä sen ympärille rakennettu Energiavertikaali-toimialaratkaisu, jossa on mukana myös asiakkuudenhallinta ja laskutus. Lisäksi toimitamme GRADES-simulointiohjelmistoja. Asiakkaitamme ovat energia-alan yritykset toimialasta (sähkö, kaasu, kaukolämpö) ja koosta riippumatta, kansainvälisistä suuryrityksistä aina kotimaisiin paikallisesti toimiviin yrityksiin. Käytämme Microsoftin ja Oraclen työkaluja ja teknologioita.
Etsimme matemaattisesti suuntautunutta C++-ohjelmoijaa sekä teknistä projektipäällikköä. C++-ohjelmoija sijoittuu tiimiin, jonka vastuulla on GENERIS- tuotekehitys. Tekninen projektipäällikkö vastaa järjestelmätoimituksista asiakkaillemme.
Process Vision on omalla erityisalueellaan kansainvälisesti tunnustettu tekijä - meillä voit kehittyä energia-IT:n huippuosaajaksi huippuosaajien seurassa vaativien asiakasprojektien parissa. Uskomme jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Uusille työntekijöille tarjotun sisäisen koulutuksen tarkoitus on perehdyttää yrityksen tuotteisiin ja asiakkaidemme tarpeisiin. Tarjoamme myös mahdollisuuden ulkoisiin koulutuksiin ja sertifikaattien suorittamiseen (esim. Microsoft, Oracle, project management).
Sinisen Meteoriitin osaaminen voidaan jakaa teknisesti sisällönhallinnan, sähköisen liiketoiminnan ja työryhmätyöskentelyn ratkaisuihin. Useimmissa projekteissa mukana on ollut oma julkaisujärjestelmämme Meteor, mutta vuoden 2006 alussa otimme käyttöön myös Microsoft Office SharePoint Server 2007-alustan ja nousimme nopeasti yhdeksi Suomen johtavista MOSS- ja Office-ratkaisujen toimittajista.
Silloin, kun valmis ei riitä, teemme räätälöityjä ratkaisuja. Yhdistävänä tekijänä ratkaisuille on käyttöliittymän innovatiivisuus ja modernit teknologiat. .NET 3.5, Silverlight 2.0, SQL Server 2008, Office Business Applications (OBA) ja AJAX ovat jo tätä päivää - katseemme ovat nyt jo seuraavissa ratkaisuissa. Asiakkaitamme ovat omien alojensa johtavat organisaatiot ja yhteisöt, joille IT-ratkaisulla on oleellisia merkityksiä heidän toiminnalleen.
Haemme .NET-, C#-, ASP.NET-, WPF/Silverlight-, SQL Server- sekä MOSS-teknologioiden pariin ohjelmistosuunnittelijaa tai -arkkitehtiä. Ensisijaisesti etsimme ihmisiä, joilla on (työ)kokemusta .NET-ohjelmistokehityksestä. Pääasiallisina työvälineinä ovat C#, ASP.NET ja SQL Server. Lisäksi olemme kiinnostuneita henkilöistä joilla on kokemusta MOSS:sta. Aiheesiin liittyvä koulutus sekä projektinhallinta- ja esimieskokemus luetaan eduksi.
Henkilöstön osaaminen on meille tärkeä kilpailuetu ja pidämme siitä huolta. Perehdytysvaiheessa ja tietysti sen jälkeenkin saat tueksesi osaavan tiimin. Etuinamme ovat yrityksen maksama vapaaehtoinen eläkevakuutus, lounasetu, erilaiset harrastekerhot ja niin edelleen.
Advanced authentication, access control and identity management solutions for Internet, Intranet and Extranet services
Ubisecure Solutions Oy
on johtava tietoturvakumppani käyttäjätunnistamisessa, pääsyvalvonnassa, käyttöoikeuksien hallintaratkaisuissa ja identiteettihallinnassa. Tuotteitamme ovat Ubilogin SSO ratkaisut käyttäjätunnistamiseen, pääsyvalvontaan, käyttöoikeuksien hallintaan, kertakirjautumiseen (Single Sign-On) sekä federointiin Internet-, intranet-, extranet-palveluihin ja Web Services sovelluksiin; sekä Ubilogin eIDM ratkaisut identitettihallintaan extranet-palveluihin.
Toimitilamme sijaitsevat Espoon Otaniemessä, Innopoli 2:ssa. Espoon toimipisteessämme työskentelee tällä hetkellä 10 henkilöä. Taloudellinen tilanteemme on hyvä ja kasvumme 2007 oli 37%. Kuluvan vuoden kasvutavoite tullaan saavuttamaan tai ylittämään.
Ubilogin SSO 5.0 tuotteemme läpäisi menestyksekkäästi ainoana eurooppalaisena Liberty Alliance organisoimat SAML 2.0 yhteensopivuus testit. Olemme myös Microsoftin Certified Partner, sekä Oraclen PartnerNetwork kumppani. Ubisecure, Ubilogin, Ubilogin SSO, Ubilogin eIDM, Ubipass, Ubikey ja Ubisignature ovat Ubisecure Solutions Oy:n tavaramerkkejä.
Asiakkaamme ovat järjestelmäintegraattoreita, ratkaisutoimittajia, OEM-toimittajia ja loppukäyttäjäorganisaatioita, jotka hyödyntävät ohjelmistotuotteitamme palveluissaan, tuotteissaan ja ratkaisuissaan Suomessa, Ruotsissa ja lähialueilla. Päämarkkina-alueemme on Pohjoismaissa ja Baltiassa. Lisäksi yrityksellämme on joitakin asiakkuuksia Keski-Euroopassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja USA:ssa. Yhtiöllä on toimipisteet Suomessa ja Ruotsissa.
Pääasiallisesti käytämme Microsoft .NET Framework ja Java/J2EE teknologioita, Bea WebLogic- ja Apache Tomcat-sovelluspalvelimia, ja Microsoft ADAM ja OpenLDAP hakemistoja, sekä SAML 2.0- ja WS-*-standardeja. Etsimme asiakas- ja kumppanitukihenkilöä / Järjestelmä arkkitehtiä (Customer and Partner support / Solution Architect), jolla kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta (esim. myynnintukihenkilönä, projektipäällikkönä tai projektihenkilönä) sekä teknologia osaamista. Lisäksi odotamme, että henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot.
- Etsimme Asiakas- ja kumppanitukihenkilöä / Järjestelmäarkkitehtiä (Customer and Partner support / System Architect), jolla kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta (esim. myynnintukihenkilönä, projektipäällikkönä tai projektihenkilönä) sekä teknologiaosaamista. Lisäksi odotamme, että henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot. Henkilö tulee toimimaan osana tuotekehitys- ja myyntitiimiämme.
- Etsimme Ohjelmistoarkkitehtiä / Ohjelmistokehittäjää (Software Architect, Software Developer), jolla on ammattimainen ote ohjelmistokehitykseen, halu oppia ja kehittää uusia asioita, halu kehittyä sekä teknologia osaamista. Henkilö tulee toimimaan osana tuotekehitys- ja myyntitiimiämme.
Tarjoamme haastavia työtehtäviä, innostuneen ilmapiirin, loistavat työkaverit sekä joustavan työympäristön. Annamme osaavan tuen, asianmukaisen menetelmät sekä työvälineet. Järjestämme henkilökohtaisen perehdytyksen tehtävään, asiakkaisiimme, kumppaneihimme, tuotteisiimme ja menetelmiimme. Lisäksi organisaatiossamme on hyvin paljon osaamista ja kokemusta, josta rekrytoitava henkilö pääsee osaksi päivittäisen työskentelyn kautta.
Tarjoamme kattavat edut terveydenhuollossa, liikuntaetuisuuksissa sekä erilaisten yhteisten tapahtumien muodossa. Työaikajärjestelyissä olemme olleet varsin joustavia, ottaen huomioon henkilöiden eri elämäntilanteen ja asuinpaikan.
Innovatiivisuus ja osaaminen asiakasuskollisuusratkaisuiden takana
VBS Net tarjoaa räätälöityjä web-pohjaisia asiakasuskollisuusratkaisuja keskittyen asiakkaan palveluun, kanta-asiakasohjelmiin, asiakasmarkkinointiin ja korttijärjestelmiin. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kruunuhaassa upeassa jugent-talossa. Meitä on tällä hetkellä 7, joista 2 työskentelee kotoa etätyönä. Toinen Seinäjoelta, toinen Wienistä Itävallasta.
Taloutemme on erinomaisessa kunnossa ja kuulummekin Suomen Vahvimpiin yrityksiin (Asiakastieto). Kasvoimme viime vuonna n. 60 prosenttia ja aiomme pysyä samalla polulla myös tulevaisuudessa. Olemme myös Microsoft Certified Partner.
Pääpalvelumme on asiakaskohtainen ohjelmistokehitys, eli konsulttiemme asiakkaan kanssa konseptoiman asiakasuskollisuusratkaisun toteutus. Olemme tuotteistamassa tyypillisiä ratkaisun elementtejä SaaS-tuotteiksi. Pääosa liikevaihdostamme tulee edelleen muutamalta edelläkävijäasiakkaaltamme (Diners Club, Eurocard, SEB...), mutta olemme kovaa vauhtia tuotteistamassa ratkaisujamme b2c ja isojen asiakasmassojen b2b-markkinoilla toimiville yrityksille.
Pääasialliset teknologiamme ovat C#, ASP.Net, SQL Server 2005/2008 sekä luonnollisesti uusimmat web-teknologiat kuten AJAX. Rakennamme tiimiämme kuin jalkapallojoukkuetta. Olemme rakentaneet konseptimme kokeneilla kavereilla, mutta tähän kasvun vaiheeseen haemme nälkäisiä nuoria* kehityskelpoisia pelaajia.
*tai henkisesti nuoria
Etsimme toimitusjohtajan aisapareiksi myyntiin ja konsultointiin myyjää SaaS- ja konsultointituotteiden myyntiin ja kaupallistamiseen sekä konsulttia kehittämään asiakkaidemme liiketoimintaa sähköisillä ratkaisuilla. Työskentelette ylimmän kaupallisen johdon kanssa, mutta toivomme, että olet ajan tasalla webin mahdollisuuksista.
Etsimme järjestelmävastaavaa vastaamaan pohjoismaiselle maksukorttiyhtiölle toimittamiemme järjestelmien ylläpidosta ja operoinnista. Yhteyshenkilösi pohjoismaissa arvostaisivat ruotsinkielen osaamista, mutta tyytyvät kyllä englantiinkin.
Etsimme dataa rakastavaa tietokantakehittäjää SQL Server 2005/2008 teknologioihin osaksi kehittäjätiimiämme ja autat kehittäjiemme vaativammissa tietokantahommissa.
Etsimme arkkitehtia, joka on kiinnostunut erityisesti web-sovelluksista sekä projektityöhön että tuotekehitykseen.
Etsimme ASP.Net kehittäjää sekä Web Developeria.
Edelläkuvatut positiot räätälöidään sinulle. Voit olla jo valmis huippuammattilainen tai vasta matkan alussa sillä tulet osaksi osaavaa tiimiä. Pelipaikkasi räätälöidään sinulle.
Kaupalliset pelipaikat: Valittavat henkilöt muodostavat toimitusjohtajan kanssa kaupallisen tiimin, joka vastaa myynnistä, konsultoinnista ja tuotekehityksen kaupallisesta puolesta.
Tekniset pelipaikat: Valittavat henkilöt tulevat osaksi asiakas- ja tuotekehitysprojekteista sekä ylläpidosta vastaavaan kehitystiimiin.
Käytämme ketteriä menetelmiä, jopa konsultoinnissa. Mottomme on: "yhdessä ylitämme itsemme". Se tarkoittaa, että yhteistyöllä pystymme rakentamaan vaativampia ratkaisuja kuin mihin tiimin jäsenten osaaminen riittää.
Vaativat asiakkaat ja hienostuneet ratkaisut, yhdessä uusimpiin Web- ja Microsoft-teknologioihin perustuvan vakioidun kehitysalustan, ketterän työskentelymallin ja tiimin tuen tarkoittavat että osaamisesi kehittyy erittäin nopeasti ja monipuolisesti.
"8 tuntia riittää", eli harrastamme ja elämme täysillä myös työn ulkopuolella.
Kaupallisen ja teknisen osaamisen ainutlaatuinen yhdistelmä tarkoittaa, että saamme aikaiseksi asiakkaillemme fantastisia tuloksia. Vuosikymmeniä huipulla pysyneet yritykset ovat kasvattaneet osaajansa itse. Näin myös me toimimme.
Uskomme oppimiseen tekemällä, joten suunnittelemme projektimme tietoisesti aina hieman yli osaamisemme ja yhdessä selvitämme haasteen. Annamme ja otamme vastuuta. Olemme auttamassa ja tukemassa. Seuraamme oppimista viikoittain.
Epäonnistuminen on sallittua, yrittämättä jättäminen ei. Kuukausittainen työaika sovittavissa joustavasti, etätyö mahdollinen.







